Top 10 kalleimmat nettikauppaan liittyvät verkkotunnusmyynnit 2016

Kun keskiverto ihminen päättää perustaa uuden nettikaupan, niin hän todennäköisesti tutkii, minkälaisia verkkotunnuksia on vielä vapaana sekä rekisteröimättöminä, ja sitten valitsee palveluntarjoajan, jonka kautta verkkotunnuksen saa verrattain halvalla. Yleensä nettikaupan perustaja päätyykin maksamaan noin 10 euroa verkkotunnuksen hankkimisesta. Joissakin tapauksissa kuitenkin erityisesti isot olemassa olevat yritykset ovat sitä mieltä, että verkkotunnukseen kannattaa panostaa rahallisesti todella huomattavasti. Näin voi olla, vaikka yritys ei edes aikoisi ainakaan saman tien rakentaa verkkokauppaa ostettavan verkkotunnuksen päälle, vaan aikoo sen sijaan käyttää sitä ainoastaan ohjaamaan liikennettä sen toiselle verkkotunnukselle.

Alla oleva infografiikka sisältää toteutuneiden kauppahintojen perusteella 10 isointa verkkokauppaan liittyvää kauppaa vuodelta 2016. On hyvä huomata, että kyseinen lista kattaa vain julkistetut kaupat. Verkkotunnuksilla käydään monesti kauppaa myös ilman, että niiden myynnit tai myyntihinnat päätyvät yleiseen tietoon.

Valitsin listaa varten tarkoituksella vuoden 2016 kaupat, sillä ajattelin, että kun toteutuneista kaupoista on nyt aikaa vuodesta kahteen vuoteen, niin tunnuksen ostaja olisi jo kerennyt varmasti kovasti halutessaan laittamaan tunnuksen haluamaansa tarkoitukseen. Tässä mielessä onkin varsin mielenkiintoista, että listatusta kymmenestä verkkotunnuksesta vain kaksi on tällä hetkellä toiminnassa itsenäisenä sivustona ja 8 ohjaa toisaalla. Tapausten yksityiskohtia tuntematta tuntuisi siltä, että jos käyttää vaikka $3.77 miljoonaa tai $650,000 verkkotunnukseen, niin sen myös aikoisi ottaa kunnolla käyttöönsä mahdollisimman nopeasti.

Ehkä jossain määrin yllättävänä voi pitää sitä, että listalta löytyvistä kymmenestä verkkotunnuksista peräti kolme on erityisesti tiettyyn maahan kohdistettuja (2 kertaa .co.uk ja kerran .nl). Maahan kohdistettujen tunnusten, kun voi olla jossain määrin potentiaaliltaan rajoitetumpia kuin .com-tunnusten.

Nettikaupan pyörittämisen näkökulmasta oma suosikkini listalla olevista verkkotunnuksista on ”Spices.com”. Tunnus on / olisi täydellinen nettikaupalle, joka keskittyy erityisesti laadukkaiden ja hyvän katteen omaavien mausteiden myymiseen internetin kautta.

Sitä, mihin tarkoituksiin näitä kalleimpia tunnuksia käytetään voi ehkä pitää jonkunlaisena merkkinä siitä, millä verkkokaupan osa-alueilla on huomattavan paljon kaupallista potentiaalia. Esimerkiksi huonekalujen voisi helposti olettaa olevan niiden koon ja painon takia haastava tuote netin kautta myytäväksi, mutta listan niihin liittyvät myynnit vihjaavat kyseisen markkinan suuresta potentiaalista. Toki toisaalta huonekalujen myymisen aloittaminen myös vaatii huomattavasti rahallisia panostuksia, eli siihen liittyvää nettikauppaa ei oikein voi perustaa vain kokeilumielessä.